Uutislistaukseen

Grooveimmat joululaulut vuonna 2021

2.11.2021 14.45

Groove Family on aloittanut suositun joulukonserttinsa valmistelut vuodelle 2021. 
Viime vuonna perinteinen joulunavaus piti peruuttaa korona-pandemian vuoksi. Tänä vuonna
Grooveimmat joululaulut toteutetaan puhtaasti konserttimuotoisena ilman erityistä teemaa.
Näyttävyydestä ei kuitenkaan tingitä ja rakastetut sovitukset täyttävät kirkkosalin ja luovat joulumielen
9.-11.12.2021 joka ilta klo 19.00 ja lauantaina lisäksi 14.00. 

Koronan jälkimainingit vaikuttavat konserttijärjestelyihin siten, että kirkko täytetään puolilleen,
eli 300 lippua on myynnissä. 
Vaikka ohjeistus kevenisikin, niin konserttiin otetaan korkeintaan 450 kuulijaa. 

Mahtumisensa voi tänä vuonna myös varmistaa, sillä ensimmäistä kertaa Grooveimpiin myydään lippuja
Lippujen hinnat ovat 6e/12e/20e  sen mukaan kuinka paljon kuulija haluaa lahjoittaa Kirkon Ulkomaanavun
kautta toimitettavaan hyväntekeväisyyslahjaan. Lipun hinnasta noin 2 euroa käytetään lipunmyyntikuluihin,
loput tilitetään KUA:lle. Liput myydään sähköisesti www.netticket.fi palvelun kautta,
sekä Riihimäen pienestä lelukaupasta. Paikat eivät ole numeroituja. 
Lipunmyynti alkaa torstaina 4.11.2021 klo 9.00.

Hyvän tekeminen on aina ollut Grooveimpien joululaulujen keskeisiä tavoitteita. 
- Sen lisäksi että iloitsemme jokaisesta, joka haluaa tulla meidän kanssamme jouluaan aloittamaan, niin
toivomme tietysti, että voisimme samalla tehdä jonkun elämästä vähän paremman lahjallamme, sanoo
Groove Familyn Petja Heiskanen. 

Tilaisuudessa ei tällä kertaa kerätä erikseen kolehtia, vaan lahja kerätään lippujen myynnillä. Kirkon ovet aukeavat
aina puoli tuntia ennen konserttia ja jos lippuja on jäljellä niin niitä saa myös kirkon ovelta käteisostolla. 
Jos haluat konserttiin eikä sinun ole mahdollista ostaa lippua, niin soittamalla diakoniatyön ajanvaraukseen
maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12-13 puh. 050 592 3553 asia hoitu
u. 
Tilaisuudessa kuulijoiden toivotaan käyttävän suojamaskia.

Lisätiedot:
Janne Yrjölä, 044-2410046, janneyrjola@outlook.com
Petja Heiskanen, 050-3237965, petja.heiskanen@evl.fi 

 

 

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK)Linkki avautuu uudessa välilehdessä striimaa konsertit

GROOVELIVE-STRIIMI LÖYTYY TÄSTÄ LINKISTÄ KONSERTTIEN AIKANA

Groovepussien vastaanotto alkaa Keskuskirkolla tuntia ennen Grooveimpia joululauluja. Lisätietoa: Groovepussi-infoa

Groove Familyn somekanavat:
www.facebook.com/grooveimmatjoululaulutLinkki avautuu uudessa välilehdessä
ww.instagram.com/thegroovefamily/Linkki avautuu uudessa välilehdessä