Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Taizé-messu on meditativiinen, rauhoittumiseen ja hiljaisuuteen rohkaiseva musiikkipitoinen messu.
Messulle tyypillistä ovat Taizé-laulut, joita toistetaan useita kertoja. Messussa ei myöskään ole saarnaa,
vaan saarnan tilalla on hiljaista mietiskelyä. Messu soveltuu kaikille hijaisuutta, pyhän kohtaamista
sekä pysähtymistä kaipaaville.
Messuja järjestetään syksyisin ja keväisin noin 4-5 kertaa kaudessa. Messun musiikki alkaa soimaan klo 17.45 ja messu alkaa klo 18. Paikka on Keskuskirkko (Kirkkopolku 2). Messussa luetaan lyhyitä kohtia Raamatusta (psalmeista ja muualta). Usein eri kohtien välissä lauletaan Taizé-lauluja. Lauluja saa laulaa mukana koko ajan, mutta pakko ei laulaa ole. Onkin hyvä pitää välillä taukoa laulamisesta ja kuunnella muiden ääniä.
Taizé-messut ovat osa Riihimäen seurakunnan Hiljaisuuden viljelyn kokonaisuutta.
Su 10.11. klo 18
Su 29.12. klo 14 (huomaa poikkeava aika!)
Taizé-messu on peräisin Taizén kylässä Ranskassa olevasta yhteiskristillisestä (eli ekumeenisesta) yhteisöstä Ranskasta. Ranskalaisen taustan vuoksi Taizé lausutaan "tese", mutta Suomessa voi kyllä sanoa myös "taitse".
Taizéssä asuu yhdessä protestantteja ja katolisia veljiä, jotka rukoilevat päivittäin. Rukoushetkien yhteydessä lauletaan Taizé-lauluja, jotka ovat suosittuja Suomessa ja ympäri maailmaan. Riksun Taizé-messu noudattaa luterilaisen kirkon messuperinnettä ja yhdistää siihen hiljaisuuden, ehtoollisen vieton ja Taizé-laulut.
Joskus on sanottu, että Taizé-hengellisyys on villasukkahengellisyyttä. Taizén kylässä olevassa kirkossa rukoushetket vietetään lattialla istuen. Tämän vuoksi monissa suomalaisissakin Taizé-messuissa istutaan lattialla räsymatoilla. Lattialla olemista voi helpottaa rukousjakkaran käyttö. Riihimäen Keskuskirkkoon on hankittu omat, harmaat rukousjakkarat, joita saa käyttää.
Joskus on sanottu, että Taizé-hengellisyys on villasukkahengellisyyttä.
Nuoret vierailevat Taizéssa! Vuosittain tuhannet nuoret ympäri maailmaa menevät Taizéen rukoilemaan ja keskustelemaan. Viikon käynnin aikana nuoret osallistuvat päivittäisiin rukoushetkiin ja keskusteluryhmiin.
Taizé-laulut on tehty rukoushetkiin. Niiden luonteeseen kuuluu, että ne ovat lyhytiä ja niitä lauletaan monta kertaa. Ne on alunperin tehty lukuisilla eri kielillä. Taizén rukousperinteeseen kuuluukin se, että rukoillaan kokoontuneiden ihmisten omilla kielillä, niin että jokainen voi osallistua rukoukseen omalla kielellään. Monien kielten käyttäminen muistuttaa siitä, että evankeliumi kuuluu kaikille. Taizén hengellisyyteen kuuluu ilo, yksinkertainen elämäntapa ja armahtavainen suhtautuminen kanssaihmisiin.
Voit opetella itse Taizé-lauluja, kuunnellen niitä esimerkiksi Youtubesta tai Spotifystä ja opetella niitä nuottien avulla Taizén omilta sivuilta.
Keväällä 2020 Taizén yhteisö alkoi laittaa Facebookkiin joka ilta iltarukoushetken. Niitä voi seurata täältä.
Varjele meidät autuaaksijulistusten hengessä: ilossa, yksinkertaisuudessa ja armahtavaisuudessa. (Taizé-messun loppusiunauksesta)
Suomessa Taizé-toimintaa järjestetään monissa seurakunnissa. Taizé-hengellisyyteen liittyy erityisesti Sinapinsiemen ry.
Sairaalapappi (50%)
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä