Uutislistaukseen

Ekopaasto

Ekopaasto 2023 – arjen tekoja ja toivon sanoja

Vuoden 2023 Ekopaastoa vietetään 22.2. – 8.4.2023. Valtakunnallisessa kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon, rohkaisemaan kohtuuteen ja vahvistamaan luontosuhdetta, niin että voimme osaltamme olla mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta ja lievittämässä ilmastoahdistusta.

Vuoden 2023 kampanjan teemana on ”Arjen tekoja, toivon sanoja.” Tänä vuonna kampanjassa korostetaan toivon merkitystä ja yhteisöllisyyttä. Kampanjan aikana vinkataan, minkälaisia valintoja voi tehdä maapallon kannalta kestävämmän elämän puolesta. Vuoden 2023 kampanjassa vinkataan myös tapoja, jolla voi säästää energiaa, ja Ekopaasto on mukana Astetta alemmas -kampanjassa.

Vinkkien jakamisen lisäksi olemme pyytäneet kampanjan kasvoiksi ihmisiä, joilta pyydämme toivon sitaatteja ja toivoa nostattavia tarinoita. Syyllistämisen sijaan ideana on rohkaista tekemään itselleen mahdollisia tekoja. Kampanjaan sisällytetään myös haaste, johon on helppo liittyä mukaan: pyydämme ja jaamme arkisia toivon tekoja ja sanoja ja kysymme, millä arjen teolla sinä rakennat toivoa. Haluamme jakaa toinen toisemme kokemuksia toivon voimasta ja tuoda ihmisille helpotusta (ilmasto)ahdistukseen ja maapallon pelastamisen vaikeudesta johtuvaan välinpitämättömyyteen.

Lisä: Tervetuloa viettämään Ekopaastoa! 

2023-03-06 08:44:00.0