Uutislistaukseen

Keskuskirkko - Seurakunta 100 vuotta

alkuperäinen asu 1905  72.jpg

Vihdoin 10 vuotta kestäneiden sitkeiden ponnistusten jälkeen seisoi kirkko valmiina. Keskikäytävän kristallikruunun lahjoitti ylikonduktööri G. O. Skogster.

Riihimäen Keskuskirkko valmistui vuonna 1905, jo ennen kuin seurakunta itsenäistyi. Ensimmäisenä helluntaipäivänä 1905 Porvoon piispa Herman Råberg saapui toimittamaan kirkon vihkimisen. Rukous-huoneyhdyskunnan tärkein etappi oli nyt saavutettu. Vielä puuttuivat kirkon kellot, urut ja valaistus.

Kellot ostettiin Tuusulan seurakunnalta. Ensi kerran näitä kelloja soitettiin Riihimäellä 15.6.1905. Urut tilattiin Lahden urkutehtaalta. Oskar Merikantoa pyydettiin tarkastamaan ja antamaan lausunto uruista. Merikannon lausunto uusista uruista oli erittäin kiittävä. Sähkövalaistus kamiinoin lämmitettävään kirkkoon saatiin vuonna 1907 rautatiehallitukselta sen omistamasta sähkölaitoksesta. 

Ulkonaiset kehykset toimintaa varten oli nyt saatu aikaan. 

Aili ja Lauri Palvan kirjasta
Seurakunnallista elämää Riihimäellä

 

2022-06-15 12:21:00.0