Kirkkoon liittyminen

Suomen evankelis-luterilainen kirkko koostuu paikallisseurakunnista. Seurakunta määräytyy kotikunnan mukaan. Eli jos asut Riihimäellä, kuulumalla kirkkoon kuulut Riihimäen seurakuntaan.

Miksi kuuluisin kirkkoon?

Kirkko on Jumalan perhe ja Jeesuksen seuraajien yhteisö. Jeesus perusti sen aikoinaan, ja Jeesuksen opetuslasten ja heidän seuraajiensa työn kautta se on levinnyt kaikkialle maailmaan. Kirkko on väline, jonka avulla Jumala opettaa ihmiskuntaa tuntemaan hänet. Kirkko on tarkoitettu kaiken ikäisille, kaikenlaisille, kaikille sosiaaliluokille, ihan jokaiselle. Kirkko kutsuu kaikkia ihmisiä Jumalan yhteyteen. 

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on osa Kristuksen perustamaa kirkkoa. Se jakaantuu hiippakuntiin ja edelleen paikallisin seurakuntiin. Seurakunnan konkreettiseen yhteisöön kuulumalla voit tulla osalliseksi kirkollisista toimituksista ja rukouselämästä. Kun kuulut yhteisöön, olet hengellisesti mukana rukouksessa, vaikka et joka sunnuntai olisikaan jumalanpalveluksessa. Seurakunta järjestää myös monenlaista toimintaa, jonka tarkoituksena on tuoda sisältöä lasten, lapsiperheiden ja nuorten elämään. Seurakunnan kautta autetaan myös apua tarvitsevia: köyhiä, sairaita, masentuneita. Kirkon jäsenenä olet osa tätä työtä.

Voit lukea muista syistä kuulua kirkkoon täältä.

Hyvä tietää kirkkoon liittymisestä

Kirkon jäsenyys edellyttää kastetta.  Täysi-ikäinen voi itse päättää kirkkoon liittymisestään. Alaikäisten kohdalla huoltajat yhdessä päättävät kirkkoon liittämisestä:

  • Alle 12-vuotias voidaan liittää kirkon jäseneksi, jos ainakin toinen hänen vanhemmistaan tai yksi hänen huoltajistaan on kirkon jäsen.
  • 12-14-vuotiaan kohdalla tarvitaan hänen oma suostumuksensa.
  • 15 vuotta täyttänyt alaikäinen voi huoltajien kirjallisella suostumuksella liittyä itse kirkkoon.
  • 15 vuotta täyttäneen - myös aikuisen - kirkkoon liittyjän tulee olla myös rippikoulun käynyt tai juuri käymässä rippikoulua.

Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan jäseneksi voi liittyä:

  • Suomen kansalainen, jolla on kotikunta Suomessa
  • pysyvästi ulkomailla asuva Suomen kansalainen
  • ulkomaan kansalainen, jolla on kotikunta Suomessa
  • ulkomaan kansalainen, joka on vailla kotikuntaa voi liittyä kirkon jäseneksi, kun hän on ollut mukana seurakunnan toiminnassa vähintään kolmen kuukauden ajan

Kirkon jäsenenä maksat kirkollisveroa. Sen kautta olet itse tekemässä kaikkea sitä työtä, mitä kirkossa tehdään. Veroprosentti on seurakuntakohtainen. Tällä hetkellä se vaihtelee seurakunnasta riippuen yhden ja kahden prosentin välillä. 

Et voi olla toisen uskontokunnan jäsen

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ei pääsääntöisesti voi samanaikaisesti olla muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen.  Kirkon jäsen voi kuulua samanaikaisesti toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan vain, jos kirkolliskokous on hyväksynyt sitä koskevan ekumeenisen sopimuksen jäsenyyden vastavuoroisista edellytyksistä. Varsinainen kaksoisjäsenyys voisi syntyä käytännössä vain Suomen anglikaanisen kirkon kanssa, johon kuuluu noin sata jäsentä. (Mikäli kuulut anglikaaniseen kirkkoon ja tahdot liittyä Suomen evl. kirkkoon ja olla jatkossa kaksoisjäsen, tämä on syytä kirjata liittymislomakkeeseen.)

Kirkon jäsenen katsotaan eronneen kirkon jäsenyydestä, jos hän liittyy jonkin muun uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi. 

Liity kirkkoon -verkkopalvelu

Liity kirkkoon -verkkopalvelun kautta voit liittyä kirkkoon tietoturvallisesti. Jos kirjaudut palveluun pankkitunnuksilla, valtaosa tarvittavista tiedoista saadaan suoraan väestötietojärjestelmästä. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tunnistautumiseen pankkitunnuksien avulla, voit lähettää palvelun kautta seurakuntaan yhteydenottopyynnön, jonka avulla kirkkoon liittyminen voidaan laittaa vireille. Henkilötietosi välittyvät kotikuntasi seurakuntaan. Jäsenyytesi on voimassa vasta kun seurakunta on vahvistanut asian.

Kirkkoon voi liittyä myös tulostamalla ja täyttämällä tämän lomakkeenLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Lomake tulee postittaa Tampereen aluekeskusrekisteriin (Tampereen aluekeskusrekisteri, PL 226, 33101 Tampere) tai toimittaa oman kotikunnan - eli Riihimäen - seurakuntaan.

Siirry Liity kirkkoon -verkkopalveluun!