messu

Messu

Keskuskirkossa on sunnuntaina klo 10 messu, joka tarkoittaa ehtoollisjumalanpalvelusta.
Sunnuntai-iltaisin on talvikaudella klo 18 iltatilaisuus. Se voi olla konsertti tai iltakirkko.

Kappelikirkossa on talvikaudella jumalanpalvelus tai messu kerran kuukaudessa sunnuntaisin klo 13.
Kesällä on Kappelikirkossa - tai sään salliessa hautausmaalla -iltakirkko sunnuntaisin klo 18.

Lisäksi jumalanpalveluksia pidetään erikseen ilmoitettuina aikoina Sipusaaren ja Peltosaaren seurakuntakodeissa.

Kristillinen seurakunta on jumalanpalvelukseen kokoontuva yhteisö. Jumalanpalvelus koostuu Jumalan sanan lukemisesta ja siihen liittyvästä opetuksesta eli saarnasta, yhteisestä rukouksesta, ehtoollisen vietosta ja musiikista, jossa seurakunnan virsilaulu on keskeistä. Jumalanpalveluksen toteuttamisessa on pappien ja kanttorien lisäksi mukana seurakuntalaisia, joiden panos on keskeinen. Jumalanpalvelukseen ovat kaikenikäiset tervetulleita.

Keskuskirkon klo 10 messussa on kirkkopyhäkoulu saarnan aikana.