Paastonaika on kirkkovuoden ajanjakso, joka on varattu katumukselle, Jumalan pelastustekojen seuraamiselle ja lähimmäisvastuun uudelleen herättelylle.

40 päivääkö?

Pääsiäisen aika päätettiin Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325: "Pääsiäispäivä on ensimmäinen sunnuntai kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeen." (Lue lisää täältä.) Pääsiäinen määrittää aina paastonajan, sillä paastonaika on pääsiäistä edeltävä 40 päivän ajanjakso. Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikkona ja kestää seuraavat kuusi ja puoli viikkoa. Tarkka lukija huomaa kuitenkin, että tuohon jää 46 päivää, ei 40! Sunnuntait onkin laskettu pois paaston kestosta: kristityillä ei ole ollut tapana paastota sunnuntaisin, koska se on Jeesuksen ylösnousemuksen päivä.

Ennen pääsiäistä on pari viikkoa kestävä "esipaasto", jota joskus nimitetään pappien paastoksi. Joskus muinoin on ollut tapana, että papit aloittavat paaston muita aiemmin. Esipaasto on kuitenkin nimenomaan paastoon valmistautumista. Esipaasto huipentuu laskiaiseen. Laskiaissunnuntai ja laskiaistiistai ovat merkkinä paastoon laskeutumisesta. Tuhkakeskiviikkoa edeltävänä tiistaina on joissain paikoissa maailmaa vietetty karnivaaleja - carnivale on latinaa ja tarkoittaa sananmukaisesti "jäähyväiset lihalle".

Paastonajan alkuosa on tarkoitettu katumukselle, mielenmuutokselle ja taistelulle pimeyden valtoja vastaan. Paastonajan loppuosa, viimeiset kaksi viikkoa (ns. kärsimysaika), on tarkoitettu Kristuksen kärsimyksen muistelemiselle ja Jumalan pelastustekojen seuraamiselle. Palmusunnuntaina aletaan seurata Kristuksen kärsimystä ja pelastushistorian keskeistä tapahtumaa.

Paastonaika ja paaston aika

Koko paastonaika ei ole paastoamisen aikaa. Tämän kirkkovuoden ajanjakson nimi on suomessa vakiintunut paastonajaksi, latinaksi sen nimi on kuitenkin quadragesima, neljäkymmentä [päivää]. Paastonajan nimestä voisi helposti luulla, että koko paastonaika on paastoamisen aikaa, mutta näin ei kuitenkaan ole. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei ole yleistä sääntöä siitä, minä päivinä paastotaan, vaan kirkon jäsenet saavat valita vapaaehtoisesti heille sopivat paastopäivät. Katolisessa kirkossa on kaksi paastopäivää: tuhkakeskiviikko ja pitkäperjantai. Tällöin siis syödään vain yksi ateria ja pari välipalaa. Katolisessa kirkossa kirkon jäsenille anetaan paastokäsky ja paasto on yhteisöllisempi asia. (Kahden pakollisen paastopäivän lisäksi katoliset viettävät myös joka perjantai katumuspäivää ja pidättäytyvät lihan syömisestä, tai muuten viettävät abstinenssia.)

Luterilaisessa kirkossa ei ole samanlaista sääntöä siitä, milloin paastotaan. Monet paastoavat arkipäivinä ja viikonloppuina ei paastota. Jotkut paastoavat perinteisen ruokapaaston tavoin, jotkut harjoittavat karkkipaastoa, somepaastoa, televisiopaastoa, ekopaastoa tai jotain muuta paastoa. Jotkut hiippakunnat ja seurakunnat voivat antaa paasto-ohjeita tai kehoittaa paastoon, mutta kaikkia velvoittavaa paastokäskyä ei anneta.

Jumalanpalveluskin muuttuu

Paastonajalla tuhkakeskiviikosta lähtien halleluja-hymni - joka lauletaan evankeliumin lukemisen yhteydessä - vaikenee. Joskus laskiaisesta onkin puhuttu myös "hallelujan hautajaisina". Tämä ylistyssana, joka tulee hepreasta ja tarkoittaa ylistäkää Herraa, otetaan käyttöön uudelleen vasta pääsiäisyönä, kun juhlitaan Kristuksen kuolleista nousemista. Joissakin tilanteissa halleluja korvataan sanoilla "Ylistys sinulle Kristus, kunnian kuningas." 

Messun lopussa käytetään välillä vuoroylistystä, "Kiittäkäämme Herraa", johon vastataan "Jumalalle kiitos, halleluja". Hallelujan vaikenemisen myötä myös tämä muuttuu muotoon "Jumalalle kiitos. Aamen, aamen."

Tuhkakeskiviikkona vaikenee myös kunnian ja kolminaisuusvirren laulaminen. Se on se virsi, joka lauletaan seisaaltaan. Tämäkin palaa vasta pääsiäisyönä.

Sen sijaan ns. pieni kunnia (Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, jne.) säilyy käytössä psalmin yhteydessä vielä viitisen viikkoa. Sen käyttö päättyy vasta paastonajan 5. sunnuntaina, jolloin alkaa kaksi viikkoa kestävä kärsimysaika.

Paastonajalla käytetään kirkossa violettia väriä. Violetti oli kristinuskon syntymän aikoihin ehkä arvostetuin väri maailmassa. Kristityt halusivat ottaa sen käyttöön nimenomaan Kristuksen kärsimyksen ja katumuksen väriksi, muistutuksena siitä, että Kristuksen kärsimys on tärkeä, jopa kristinuskon tärkein asia.

Teksti :Juha Itäleino