Lapset pelaamassa peliä.

Päiväkerhot

Kerhossa leikitään yhdessä toisten lasten kanssa, askarrellaan, kuunnellaan Raamatun kertomuksia, välillä syödään eväät ja taas jatketaan touhuja. Ulkoilu saattaa sisältyä myös kerhopäiviin, joten asianmukainen vaatetus on suotavaa.
Kerho kokoontuu kaksi tai kolme kertaa viikossa, enintään kolme tuntia kerrallaan.

Seurakunnan päiväkerhojen tarkoitus on ensisijaisesti huolehtia lasten kasteopetuksesta.
Samalla päiväkerhot tukevat myös vanhempien kasvatustehtävää ja auttavat lasta kehittymään turvallisesti ja tasapainoisesti.

Päiväkerhojen vapaita paikkoja voi tiedustella johtavalta varhaiskasvatuksen ohjaajalta sähköpostilla tai puhelimitse. Vapaita paikkoja täydennetään myös kesken kerhokauden.

Lisätietoja lapsityöstä 
Kirsi Väliheikki, puh. 044 736 9174

sähköposti: kirsi.valiheikki@evl.fi

 

 

Koivukadun päiväkerho, Koivukatu 21:

Luonto- ja liikuntapainotteinen päiväkerho kokoontuu seuraavasti: Ryhmä 1 maanantaisin klo 13 - 16, tiistaisin klo 9 - 12 ja keskiviikkoisin klo 13 -16. Ryhmä 2 tiistaisin klo 13 - 16, keskiviikkoisin klo 9 - 12 ja torstaisin klo 13 - 16. Tutkimme & tutustumme lähiympäristöön, luontoon, vuodenaikoihin, kasveihin & eläimiin yms. Liikunta on luontoliikuntaa ja leikkiä monipuolisessa maastossa (metsät, leikkipuistot).  Sisarusryhmä 2 - 6 -vuotiaille.

 

Sipusaaren päiväkerho, Sipusaarentie 31:

Askartelu- & ilmaisupainotteinen päiväkerho kokoontuu maanantaisin, tiistaisin & keskiviikkoisin klo 12.30 - 15.30. Askartelemme erilaisia materiaaleja & menetelmiä hyödyntäen vuodenaikoihin ja käsittelyssä oleviin Raamatun kertomuksiin liittyen. Kerhossa opitaan leikkien & tutkien sekä vahvistetaan lapsen itsetuntoa ja harjaannutetaan yhdessä elämisen taitoja monipuolisin liike- ja kuvallisen ilmaisun keinoin. Käytämme myös erilaisia draamaharjoitteita ja eläytymisleikkejä. Kerronta ja kertomusten kuuntelu sekä musisointi kuuluvat ohjelmaan. Kerhopäiviin kuuluu myös vapaata leikkiä, lauluhetkiä ja ulkoilua viereisessä puistossa. 

2-vuotiaiden päiväkerho kokoontuu kevätkaudella tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 11. Opettelemme olemaan & toimimaan ryhmässä, askartelemaan ja pysähtymään hetkeksi kuuntelemaan. Kerhon voi aloittaa, kun on täyttänyt 2 vuotta.

 

Jukolan päiväkerho, Palojoentie 2:

2-vuotiaiden päiväkerho kokoontuu kevätkaudella tiistaisin ja torstaisin klo 9 - 11. Opettelemme olemaan & toimimaan ryhmässä, askartelemaan ja pysähtymään hetkeksi kuuntelemaan. Kerhon voi aloittaa, kun on täyttänyt 2 vuotta.

 

​​​​Kerhot alkavat elokuussa, loppuvat juhannukseen mennessä.

 

muskarit keväälle 2024